Kulissien takana tapahtuu

Kevään ja kesän aikana olemme parannelleet sivustomme toimintaa käyttäjäpalautteen perusteella. Palaute on edelleen tervetullutta, ja kehitämme jatkossakin palvelua toiveidenne ja palautteenne perusteella.

 

Päivitimme infrastruktuurimme vakaammaksi ja nopeammaksi, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että datan lataaminen sivustolle, sekä sen lataaminen sivustolta, on nyt huomattavasti nopeampaa ja sujuvampaa. Päivitysten ansiosta voimme myös lisätä entistä enemmän sisältöä palveluun esimerkiksi harvestoimalla useampia lähteitä.  Tulevaisuudessa laajennammekin harvestointiamme kuntiin ja muihin julkisen hallinnon organisaatioihin, kuten THL:ään. Tämä tukee palvelumme pääasiallista tavoitetta: tarjota käyttäjälle keskitetysti kaikki Suomen avoin data, jotta käyttäjän ei tarvitsisi etsiä dataa monesta eri paikasta.

 

Kesän aikana otetaan käyttöön myös uusien ominaisuuksien päivittäminen palveluun reaaliajassa. Ohjelmistopäivitykset tulevat olemaan huomattavasti aiempaa nopeampia, ja palvelu todella kehittyy jatkuvasti. Jatkuvan integroinnin käyttöönotto tekee meistä edelläkävijän paitsi Suomen, myös koko Euroopan julkisessa hallinnossa.

 

Mikäli edelleen törmäät hidasteleviin sivuihin tai muihin ongelmiin, tai jos palvelu ei vastaa, ota meihin yhteyttä yhteydenottolomakkeella. Kerro viestissä mahdollisimman tarkkaan mitä yritit tehdä, millä sivulla, mitä tapahtui, sekä päivämäärä ja kellonaika, jolloin ongelma ilmeni. Jos haluat lisätä viestiisi havainnollistavia ruutukaappauksia ongelmasta, voit lähettää palautteen sähköpostitse avoindata@vrk.fi.