Palvelussa nyt paranneltu opas ja uusia sisältöjä

Alkuvuodesta avoindata.fi-palvelua uudistettiin ja oppaamme sai kokonaan päivitetyn ulkoasun. Samalla avoindata.fi:n opassisällöt laajenivat, sillä valtiovarainministeriön Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen hankkeessa kehitetyt tiedon jakamisen toimintamalli ja tiivistelmä julkisen hallinnon API-periaatteista julkaistiin sivuillamme. Sekä tiedon jakamisen toimintamalli että API-periaatteet kehitettiin usean eri organisaation kanssa laajalla yhteistyöllä. Käy tutustumassa kyseisiin materiaaleihin, jos et ole sitä vielä ehtinyt tehdä

Uudistus valitettavasti rikkoi joitakin oppaan osioita ja URL-osoitteita. Näiden vikojen pitäisi kuitenkin nyt olla korjattu. Jos vielä kohtaat esimerkiksi rikkinäisen opaslinkin, ilmoitathan siitä meille yhteydenottolomakkeella. Uudistuksen yhteydessä päivitimme jo olemassa olevia opassisältöjämme ja paransimme niiden jaottelua. Jatkossa Oppaat-valikon alta löydät:

  • Tiedon jakamisen toimintamallin
  • Rajapintaperiaatteet
  • Palvelun käyttöohjeet, jotka avustavat esimerkiksi datan lisäämisessä palveluun sekä organisaatioiden ylläpitämisessä
  • Tietoa avoimesta datasta -osion, josta löytyy sekä yleistietoa avoimesta datasta että teknisempääkin materiaalia

Jatkamme ohjeistuksen kehittämistä vuoden kuluessa. Suunnitelmissa on ainakin parantaa datan lisäämisen sekä palvelun rajapintakäytön ohjeistusta.

Tiedon jakamisen toimintamallin jatkokehitys on myös käynnissä. Haluamme kehittää toimintamallia palautteen perusteella, joten toivoisimmekin siitä lisää kehitysideoita ja palautetta. Voit olla meihin yhteydessä esimerkiksi avoindata.fi:n yhteydenottolomakkeella tai sähköpostitse avoindata@dvv.fi. Toimintamallista on tänä vuonna tulossa kieliversiot ruotsiksi ja englanniksi. Lisäksi tarkoituksena on tuottaa lyhyehkö koonti toimintamallin eri osioista. 

Työ jatkuu API-periaatteidenkin osalta, sillä julkaisun jälkeen käynnistettiin julkisen hallinnon rajapintatyötä tukeva verkostoyhteistyö. Verkoston aloitustapaamisessa koottiin osallistujien odotuksia tuleville kerroille ja erityisesti yhteistyö, toisten kokemuksista oppiminen ja rajapintojen tuotteistaminen kiinnostivat osallistujia. Tiedon hyödyntämisen ja avaamisen hankkeessa on alkuvuonna tekeillä myös tiedon jakamiseen ja tiedon yhteentoimivuuteen (ml. API-periaatteet) liittyvät eOppiva-verkkokoulutukset, jotka on tarkoitus julkaista toukokuussa.

Uudistetun oppaan lisäksi avoindata.fi:hin on tälle vuodelle luvassa muitakin parannuksia. Lähiaikoina päivitämme sivuston CKAN-alustan sekä sisällönhallintajärjestelmän uuteen versioon, teemme tietoturvaparannuksia sekä uudistamme sivuston visuaalista ilmettä ja korjaamme havaittuja ongelmia. 

Seuraa palvelun kehitystä Twitterissä @avoindata.fi