Avaamisen vaikutukset organisaatioosi

Datan avaamisen jälkeen organisaation tulee seurata ja mitata datan avaamisen vaikutuksia. Se kannattaa, sillä organisaatiosi voi parantaa toimintansa tehokkuutta ja läpinäkyvyyttä. Ulkopuolisen palautteen laatu ja määrä vaihtelevat, mutta joukossa voi olla erittäin hyviä oivalluksia mukana. Lisäksi esimerkiksi EU pyytää vuosittain teettämissään tutkimuksissa raportoimaan avoimen datan luomia hyötyjä.

Datan avaamisen vaikutukset

Prosessin kehittäminen

Datan ja tietovarantojen avaamista tulisi ajatella toistuvana, jatkuvasti kehittyvänä prosessina. Datan avaaminen kannattaa mahdollisuuksien mukaan aloittaa yksinkertaisista aineistoista, joista edetään laajempiin ja monimutkaisempiin aineistoihin. Kun perustukset datan avaamiselle on luotu ja organisaatioon on syntynyt datan avaamiseen tarvittava osaaminen, vaatii avaamisprosessi jatkossa vähemmän resursseja.

Datan avaamista tulisi ajatella toistuvana prosessina.
Ajattele datan avaamista toistuvana, jatkuvasti kehittyvänä prosessina. Kuva Valtioneuvoston Julkinen data -julkaisusta.

Organisaation sisäisen toiminnan paraneminen

Sisällytä datan avaaminen organisaation strategiaan ja toimintaan. Tällöin avoin data tulee huomioitua organisaation prosessien kehityksessä sekä uusissa hankinnoissa, mikä helpottaa tulevaa datan avaamistyötä.

Pyri myös huomioimaan avoin data organisaation muiden prosessien kehityksessä. Esimerkiksi tietojärjestelmien tuottaman datan avattavuus kannattaa ottaa huomioon jo järjestelmiä hankittaessa.

Käsitys organisaation tietovarannoista paranee, sillä kartoitus lisää tietämystä siitä, missä ja minkälaista dataa organisaatiossasi tuotetaan. Tämän perusteella organisaatiosi päällekkäisiä tietovarantoja voidaan yhtenäistää, ja vanhentuneita tai huonosti toimivia järjestelmiä voidaan uudistaa.

Avaamisprosessin tiiviin käyttäjäyhteistyön ansiosta käsitys organisaation datan pääasiallisesta hyödyntäryhmästä paranee. Tämä mahdollistaa organisaation toiminnan kehittämisen entistä asiakaslähtöisemmin. Myös datan avaamisprosessi helpottuu, kun pääasialliset hyödyntäjäryhmät ja heille parhaiten sopivat viestintäkanavat ovat selvillä. 

Avaamisprosessin kehittäminen palautteen perusteella

Kehitä datan avaamisprosessia käyttäjiltä saadun palautteen pohjalta. Käyttäjiltä voi kysyä, millaisia toiveita heillä olisi tulevaan datan avaamiseen liittyen, minkälaisia ongelmia he ovat kohdanneet ja miten he haluaisivat prosessia kehitettävän tulevaisuudessa. Tutustu erilaisiin palautekanaviin oppaamme avulla.
Huomioi käyttäjäpalautteet datan avauksien priorisoinnissa ja tarjoa dataa käyttäjien toivomissa muodoissa. Paranna datan julkaisua ja ylläpitoa niin, että data on aina ajantasaista.

Datan avaamisen vaikutusten mittaaminen

Datan avaamisen vaikutuksia ei ole mahdollista arvioida tarkasti, sillä avaamisella on paljon epäsuoria, vaikeasti mitattavia hyötyjä. Datan vaikuttavuudelle ei ole olemassa vielä vakiintunutta arviointimittaristoa, koska tutkimus- ja mittausmenetelmien kehittäminen on vasta aluillaan.
Jonkinlaisen kuvan avatun datan vaikuttavuudesta voi saada esimerkiksi jollakin seuraavista menetelmistä:

  • Kerää tilastoja datan käytöstä ja latauskerroista. Voit tutustua avoindata.fi:n tarjoamiin tilastoihin täällä.
  • Seuraa datan käyttöä uusissa palveluissa, innovaatioissa ja sovelluksissa. Voit tutustua avoindata.fi:n sovellusgalleriaan täällä.
  • Kerää tietoa datan vaikutuksista suoraan sen hyödyntäjiltä erilaisten kyselytutkimusten avulla.
  • Tee kustannus-hyötyanalyysia datan avaamisen taloudellisista hyödyistä. Pidä kuitenkin mielessä, että useiden hyötyjen rahallinen arvo on vaikeasti mitattavissa.

Huomioi vaikutuksia arvioidessasi datan koko elinkaari sekä avaamisen vaikutukset laajemmasta yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Vaikutusten arvioimisen avulla organisaatiosi voi kehittää tehokkuuttaan, toteuttaa paremmin julkista tehtäväänsä ja kasvattaa toimintansa läpinäkyvyyttä.