Usein kysytyt kysymykset

Avoindata.fi-palvelu

Mitä on avoin data?

Avoin data on digitaalisessa muodossa olevaa koneluettavaa tietoa, jolla on avoin lisenssi. Lisenssin ansiosta data on kaikkien vapaasti käytettävissä mihin tahansa tarkoitukseen. Avoin data voi olla esimerkiksi väestötietoja, karttatietoja tai vaikkapa reaaliaikaista dataa bussien sijainneista. Voit selata palvelusta löytyviä avoimen datan tietoaineistoja täältä.

Miksi minun kannattaa käyttää avoindata.fi-palvelua? Miksi en vain tee omaa avoimen datan portaalia?

Valmiin portaalin käyttäminen säästää kuluja, jolloin rahat voi suunnata esimerkiksi datan avaamiseen, avoimen datan laadun kehittämiseen ja kehittäjäyhteisön aktivointiin portaalin kehittämisen sijaan. Avoindata.fi:n ideana on tarjota ilmaiseksi tällainen palvelu kaikkien ministeriöiden, kuntien, yhdistysten, yritysten ja yksityishenkilöiden käyttöön.

Avoindata.fi -palvelussa julkaistu data saa myös kansainvälistä näkyvyyttä, sillä kaikki palvelussa oleva data siirretään myös Euroopan dataportaaliin.

Onko Suomen avoimella datalla kansainvälistä näkyvyyttä?

Euroopan dataportaali harvestoi kaiken avoindata.fi:stä löytyvän datan, eli Suomi ja avoindata.fi saa kansainvälistä näkyvyyttä sitä kautta. Lisäksi avoindata.fi:tä verrataan muiden maiden avoimen datan portaaleihin useissa eri vertailuissa joka vuosi, ja olemme pärjänneet vertailuissa hyvin.

Miten avoindata.fi-palvelua kehitetään?

Digi- ja väestötietovirasto kehittää palvelua käyttäjäkeskeisesti kokonaisketterän ohjelmistokehityksen menetelmällä.

Pyrimme aina kehittämään palvelua tiiviissä yhteistyössä käyttäjien kanssa. Ennen uusien toiminnallisuuksien tai parannusten toteutusta mietimme aina sitä, mitä hyötyjä käyttäjä toteutuksesta saisi, ja mitkä suunnitteilla olevista tehtävistä hyödyttävät käyttäjää eniten.

Päivitämme uudet ominaisuudet ja parannukset avoindata.fi-palveluun heti niiden valmistuttua. Palvelu siis todella kehittyy jatkuvasti.

Pysy ajan tasalla palvelun kehityksestä seuraamalla meitä Twitterissä @avoindatafi!

Kuka palvelun tuottaa?

Avoindata.fi on Digi- ja väestötietoviraston tuottama ja ylläpitämä palvelu.

Ketkä tuottavat palveluun dataa?

Kuka tahansa voi ladata palveluun avoimen datan tietoaineistoja. Suurin osa palvelusta löytyvistä tietoaineistoista on virastojen, kuntien ja muiden julkisen hallinnon organisaatioiden tuottamia. Myös erilaiset yritykset, yhdistykset sekä yksityishenkilöt voivat tuottaa avointa dataa ja jakaa sen avoindata.fi-palveluun. Voit selata palveluun dataa tuottavia organisaatioita täältä!

Kuka vastaa palvelun sisällöstä?

Tietoaineistoista, niiden päivittämisestä ja tietojen oikeellisuudesta vastaavat datan tuottajat.

Avoindata.fi on Digi- ja väestötietoviraston tuottama palvelu. Palvelun ylläpitäjät huolehtivat muun muassa epäasiallisen sisällön poistamisesta, käyttöoppaasta ja sivuston toiminnallisuuksista. Voit antaa palautetta palvelusta yhteydenottolomakkeella.

Avoindata.fi:n käyttö

Pitääkö minun rekisteröityä käyttääkseni palvelua?

Ei tarvitse. Avoindata.fi-palvelusta löytyviä tietoaineistoja voi selata, seurata ja ladata ilman rekisteröitymistä.

Rekisteröityminen vaaditaan vain, jos haluat lisätä palveluun tietoaineistoja, liittyä organisaation jäseneksi tai hallinnoida tietoaineistoja.

Mistä löydän apua palvelun käyttöön?

Apua palvelun käyttöön löydät käyttöohjeesta sekä usein kysytyistä kysymyksistä. Löydät oppaasta myös haun. Jos et löydä tarvitsemaasi, voit olla yhteydessä palvelun ylläpitäjiin yhteydenottolomakkeella — autamme mielellämme.

Huomaathan, että oppaan päivitys on vielä kesken ja sinne lisätään loppuvuoden aikana lisää ohjeistusta. Ota yhteyttä ylläpitäjiin, mikäli et löydä oppaasta tarvitsemaasi.

 

Huomasin, että oppaasta puuttuu sisältöä. Miten toimin?

Ota yhteyttä palvelun ylläpitäjiin yhteydenottolomakkeella. Kerro viestissä mahdollisimman tarkkaan mitä oppaasta puuttuu. Palvelua kehitetään jatkuvasti, ja palaute on aina tervetullutta!

Löysin palvelusta linkin, joka ei vie mihinkään. Miten toimin?

Ota yhteyttä palvelun ylläpitäjiin ja kerro mikä linkki ei toimi.

Jos kyseessä on tietoaineiston linkki, ota yhteyttä kyseisen tietoaineiston ylläpitäjään. Palvelua kehitetään jatkuvasti, ja palaute on aina tervetullutta!

Miten löydän tilastoja palvelusta?

Tilastot-sivulla voit tarkastella erilaisia palvelua koskevia tilastoja. Löydät sivulta esimerkiksi suosituimmat hakusanat ja katsotuimmat tietoaineistot sekä sivuston vierailijoiden sijainnit maittain. Yksittäisiä tietoaineistoja ja data-aineistoja koskevat tilastot näet niiden sivuilta sivupalkista.

Suosittu data

Mikä on palvelun suosituinta dataa?

Avoindata.fi-palvelun suosituin tietoaineisto on Väestötietojärjestelmän suomalaisten nimiaineistot. Lisää suosittuja tietoaineistoja löydät Suosituimmat tietoaineistot -sivulta.

Miten löydän tiedon suosituimmista etunimistä?

Miten löydän tällä hetkellä voimassa olevat kuntien nimet?

Miten löydän sodissa kaatuneiden nimet?

Tietoaineistot

Miten löydän dataa palvelusta?

Voit joko selata dataa vapaasti tai käyttää hakua etsiäksesi tiettyjä tietoaineistoja, tuottajia tai käyttösovelluksia. Laajennetulla haulla voit määritellä tarkempia hakukriteerejä ja hakea dataa esimerkiksi tiedostomuodon tai lisenssin perusteella.

Miten löydän muiden maiden tuottaman avoimen datan?

Avoindata.fi on tarkoitettu pääasiassa suomalaisen avoimen datan jakamiseen.

Euroopan dataportaali harvestoi ja listaa Euroopan maiden avoimen datan portaaleja.

Miksi näen enemmän tietoaineistoja kun olen kirjautunut sisään?

Kirjautuneena näet myös omien organisaatioidesi yksityiset tietoaineistot. Yksityiset tietoaineistot ovat tietoaineistoja, jotka on piilotettu muilta kuin organisaation jäseniltä esimerkiksi koska ne ovat vielä keskeneräisiä.

Mitä tarkoittaa, jos tietoaineisto on yksityinen?

Tietoaineiston lisännyt käyttäjä voi määritellä tietoaineiston yksityiseksi, jos hän ei halua julkaista sitä vielä kaikille. Syitä tähän voi olla esimerkiksi se, että siitä puuttuu joitakin tietoja tai käyttäjä haluaa testata tietoaineiston lisäämistä.

Huomioithan, että tietoaineistot kuuluvat aina jollekin tuottajalle, ja tuottajaorganisaation jäsenet näkevät myös kaikki sen yksityiset tietoaineistot.

Huomasin virheen tietoaineistossa. Miten toimin?

Ota yhteyttä tietoaineiston ylläpitäjään, ja kerro minkälainen virhe on kyseessä ja mistä tietoaineistosta virhe löytyy.

Voit ottaa yhteyttä tietoaineiston ylläpitäjään sähköpostitse käyttämällä sivun oikeasta reunasta löytyvää Anna palautetta -painiketta tai kopioimalla ylläpitäjän sähköpostiosoitteen tietoaineiston lisätiedoista.

Voit myös kertoa virheestä käyttämällä sivun alareunasta löytyvää Disqus-keskustelufoorumia.

Datakategoriat

Mitä ovat datakategoriat?

Datakategoriat ovat tapa luokitella avointa dataa erilaisiin teemoihin, kuten liikenne tai ympäristö ja luonto. Jokainen tietoaineisto kuuluu vähintään yhteen kategoriaan, mikä helpottaa datan löytämistä sivustolta.

Löydät avoindata.fi:ssä käytössä olevat kategoriat Tietoaineistojen kategoriat -sivulta.

Mitkä ovat avoindata.fi:n datakategoriat?

Avoindata.fi käyttää hieman mukautettua versiota Euroopan dataportaalin (EDP) avoimen datan tietoaineistoille määrittelemistä kategorioista. Löydät avoindata.fi:ssä käytössä olevat kategoriat määritelmineen ja esimerkkeineen Tietoaineistojen kategoriat -sivulta.

Yhtenäisten kategorioiden ansiosta avoindata.fi-palveluun ladatut tietoaineistot määrittyvät oikeisiin kategorioihin myös EDP:n sivuilla. Lisäksi dataa on helppo löytää myös muiden maiden portaaleista, kun kaikkialla Euroopassa pyritään käyttämään samantapaisia kategorioita.

Mitä dataa on missäkin kategoriassa?

Avoindata.fi käyttää hieman mukautettua versiota Euroopan dataportaalin määrittelemistä datakategorioista ja luokittelee tietoaineistot kategorioihin seuraavanlaisesti:

  • Alueet ja kaupungit: Kartat, alueellinen data (data, joka kattaa tietyn maantieteellisen alueen)
  • Energia: Energiapolitiikka, energiateollisuus, energiankulutus, uusiutuva energia
  • Hallinto ja julkinen sektori: Vaalit ja äänestäminen, politiikka, hallinto ja päätöksenteko, vieraanvaraisuus ja lahjat, julkisen sektorin data, sanastot
  • Kansainväliset asiat: Ulkopolitiikka, kansainväliset järjestöt ja sopimukset, konfliktit ja rauha, asevoimat
  • Koulutus ja urheilu: Opetus ja koulutus, varhaiskasvatus, urheilu
  • Kulttuuri, taide ja vapaa-aika: Kirjastot, galleriat, museot, musiikki, arkistot, teatteri, harrastukset ja vapaa-aika
  • Liikenne: Liikennepolitiikka, liikennevälineet ja -muodot, julkinen liikenne, kävely ja pyöräily
  • Maatalous, kalastus, metsätalous ja elintarvikkeet: Maatalous, metsätalous, kalastus ja kaikki niihin liittyvä politiikka, sääntely, ohjeistukset, toiminta, elintarvikkeet ja elintarviketeknologia
  • Matkailu ja turismi: Matkailukohteet, nähtävyydet, matkailutilastot
  • Oikeus, oikeusjärjestelmä ja yleinen turvallisuus: Lakiasiat, lainopilliset ammatit, oikeusjärjestelmä, yleinen turvallisuus
  • Rakennettu ympäristö ja infrastruktuuri: Rakennukset ja rakentaminen, tiet, rautatiet, liikenneväylät, sähköverkot, puistot, muu infrastruktuuri
  • Talous ja rahoitus: Talouspolitiikka, verotus, rahoitus ja investoinnit, kulutus, kauppa ja kauppapolitiikka, tariffit, elinkeinot ja yritykset
  • Terveys: Lääketiede, sairaustiedot, ravitsemus, terveydenhuollon ammatit
  • Tiede ja teknologia: Tutkimukset (myös kysely- ja haastattelututkimukset), tutkimustieto ja -tulokset, teknologia
  • Väestö ja yhteiskunta: Väestön koostumus, työllisyys, sosiaalipolitiikka, asuminen, maahanmuutto, sosiaaliturva
  • Ympäristö ja luonto: Sää, luonnonympäristö, ympäristön pilaantuminen, jäte- ja vesihuolto

Jokainen tietoaineisto kuuluu vähintään yhteen kategoriaan. Esimerkkejä kuhunkin kategoriaan kuuluvista tietoaineistoista löydät Tietoaineistojen kategoriat -sivulta.

Miksi avoindata.fi:n tietoaineistojen kategorisointi on erilainen kuin muilla kotimaisilla palveluilla, esim. HRI?

Avoindata.fi käyttää kategorisoinnin pohjana Euroopan dataportaalin (EDP) avoimen datan tietoaineistolle määrittelemiä kategorioita. Olemme lisänneet muutaman ylimääräisen kategorian helpottamaan datan löytämistä. Löydät avoindata.fi:ssä käytössä olevat kategoriat Tietoaineistojen kategoriat -sivulta

Samankaltaisten kategorioiden ansiosta avoindata.fi-palveluun ladatut tietoaineistot määrittyvät oikeisiin kategorioihin myös EDP:n sivuilla. Lisäksi tietoaineistoja on helppo löytää myös muiden maiden portaaleista, kun kaikkialla Euroopassa pyritään käyttämään samantapaisia kategorioita.

Miten muokkaan tietoaineistojeni kategorioita?

Voit muokata kategorioita tietoaineiston Kategoriat-välilehdeltä. Valitse tietoaineistolle mielestäsi sopivat kategoriat, ja valitse Tallenna.

Datan ylläpitäminen

Millaisia tilastoja voin saada omista tietoaineistoistani?

Näet jokaisen tietoaineistosi katselu- ja latauskerrat kunkin tietoaineiston sivulta. Tilastot-sivulta löydät lisäksi tietoja esimerkiksi suosituimmista tietoaineistoista.

Kaikki käyttäjät näkevät tietoaineistoja koskevat tilastot, ja avoindata.fi ei tarjoa tietoaineistojen ylläpitäjille yksityiskohtaisempia tilastoja tietoaineistoista.

Voinko käyttää tiedostojeni linkeissä skandinaavisia kirjaimia? / Tukeeko avoindata.fi IDNAa?

Et voi käyttää skandinaavisia kirjaimia tiedostojesi URL-linkeissä, sillä palvelumme CKAN-alusta ei tue skandinaavista merkistöä (tai IDNAa) tiedostolinkeissä. Voit kuitenkin käyttää skandinaavisia kirjaimia tiedostojen ja tietoaineistojen nimissä.

Sain muistutuksen rikkinäisistä linkeistä. Mitä se tarkoittaa ja mitä teen?

Rikkinäisellä linkillä tarkoitetaan linkkiä, joka ei enää ohjaa halutulle sivulle. Sähköpostimuistutus kertoo missä tietoaineistoissa rikkinäisiä linkkejä on.

Voit korjata rikkinäisen linkin muokkaamalla tietoaineiston tietoja valitsemalla Muokkaa ja muokkaamalla URL-osoitetta tai poistamalla linkin kokonaan, mikäli sille ei ole enää tarvetta.

Jos aineistoasi harvestoidaan avoindata.fi:hin, kaikki rajapinnat näkyvät rikkinäisinä linkkeinä, koska harvesteri ei toistaiseksi osaa käsitellä rajapintoja. Näille ei tarvitse tehdä mitään.

Tuottajaorganisaatiot

Loin uuden tuottajaorganisaation, mutta se ei näy palvelussa. Mitä teen?

Organisaatiosi odottaa hyväksyntää ylläpidolta. Saat ilmoituksen, kun organisaatiosi on hyväksytty ja voit lisätä sille tietoaineistoja.

Jos et ole saanut vahvistussähköpostia organisaation luomisesta, tai jos organisaatiosi ei näy palvelussa, vaikka se on hyväksytty, ota yhteyttä palvelun ylläpitäjiin.

Hain organisaation ylläpitäjäksi sähköpostiosoitteella kissafani666@hotmail.com. Miksi pyyntöäni ei ole hyväksytty?

Hakemuksen käsittelyssä voi kestää hetki. Jäsenhakemusten käsittelystä vastaa kunkin organisaation ylläpitäjät. Jos organisaatiolla ei ole ylläpitäjää, tai jos ylläpitäjä ei käsittele hakemusta järkevässä ajassa, palvelun ylläpito voi käsitellä hakemuksen. Ota siis ensisijaisesti yhteyttä organisaation ylläpitäjään, jos tiedät kuka hän on.

Jos hakemustasi ei ole käsitelty tarpeeksi nopeasti, tai jos sillä on kiire, voit olla yhteydessä palvelun ylläpitäjiin yhteydenottolomakkeella.

Käytäthän työsähköpostiosoitettasi aina kun haet työpaikkasi organisaation jäseneksi. Tällä tavoin ylläpitäjät voivat olla varmoja, että olet oikeasti organisaation jäsen.

Jos hakemuksesi hylättiin, etkä tiedä miksi, ota yhteyttä palvelun ylläpitäjiin.

Henkilö X on vaihtanut työpaikkaa, mitä teen?

Jos henkilö on ollut tuottajaorganisaatiosi jäsen, voit poistaa hänen jäsenyytensä hallinnoimalla organisaation jäseniä organisaation sivun Jäsenet-välilehdellä. Sinun tulee olla organisaation Ylläpitäjä-jäsen, jotta voit hallinnoida organisaatiosi jäsenten oikeuksia sekä poistaa jäseniä. Jos työpaikkaa vaihtanut henkilö on ollut organisaatiosi ainoa ylläpitäjä, ota yhteyttä palvelun ylläpitäjiin ja selitä tilanne niin autamme sinua.

Muista myös tarkistaa, että kyseinen henkilö ei ole yhdenkään tietoaineiston ylläpitäjä. Tietoaineiston lisätiedoissa on ylläpitäjän yhteystiedot, ja tämä ei vaadi kyseiseltä henkilöltä käyttäjätiliä avoindata.fi:hin. Päivitä siis myös tietoaineistojen ylläpitäjät.

Millaisia tilastoja voin saada tuottajaorganisaatiostani?

Palvelussa voit tarkastella esimerkiksi suosituimpia organisaatioita, organisaatiosi luokitusta viiden tähden mallin perusteella sekä organisaation rikkinäisten linkkien määrää. Lisää tilastoja löydät Tilastot-sivulta. Tällä hetkellä yksittäisiä organisaatioita koskevia tilastoja ei ole saatavilla.

Tuottajaorganisaatiolleni on määritelty alueellinen kattavuus. Mitä se tarkoittaa?

Alueellinen kattavuus määrittelee, kuinka suuren alueen tuottajan julkaisema data kattaa.

Alueellisen kattavuuden kategorioita on kolme: koko maa, maakunta, kunnat. Jos organisaatiosi julkaisemaa dataa ei ole mahdollista luokitella alueellisen kattavuuden mukaan, voit valita organisaatiollesi tuottajatyypin: valtionhallinto, julkinen palvelu, oppilaitos/tutkimuslaitos, yritys, yhdistys/säätiö, yksityishenkilö.

Lokakuussa 2019 palvelussa oleville tuottajille määriteltiin alueellinen kattavuus. Jos lisäät palveluun uuden tuottajan tämän jälkeen, sinun täytyy itse määritellä sille alueellinen kattavuus.

Tuottajaorganisaatiolleni on määritelty väärä alueellinen kattavuus. Miten korjaan arvon?

Voit muuttaa alueellisen kattavuuden organisaatiosi sivulta valitsemalla Muokkaa ja muokkaamalla kohtaa Alueellinen kattavuus/Tuottajatyyppi. Sinulla tulee olla Ylläpitäjän oikeuden omaan organisaatioosi, jotta voit muokata sen tietoja.

Lokakuussa 2019 palvelussa oleville tuottajille määriteltiin alueellinen kattavuus. Jos lisäät palveluun uuden tuottajan tämän jälkeen, sinun täytyy itse määritellä sille alueellinen kattavuus.

Harvestointi

Mitä tarkoittaa palvelun harvestointi?

Harvestoinnilla tarkoitetaan datan automaattista keräämistä eri sivustoilta yhteen paikkaan, kuten avoindata.fi:hin.

Avoindata.fi harvestoi esimerkiksi Paikkatietohakemistoa, joilloin Paikkatietohakemiston aineistot löytyvät ajantasaisina myös avoindata.fi:stä. Harvestointi helpottaa datan löytämistä, sillä dataa voi etsiä keskitetysti yhdestä paikasta monen eri sivuston sijaan.

Harvesteri kopioi palveluumme vain tietoaineistojen metatiedot sekä linkit data-aineistoihin.

Mitä tarkoittaa, jos sisältöäni harvestoidaan?

Sisältösi harvestointi tarkoittaa, että datasi kopioituu automaattisesti avoindata.fi:hin päivittäin. Datasi on siis löydettävissä oman palvelusi lisäksi ajantasaisena myös avoindata.fi:stä. Harvesteri kopioi palveluumme vain tietoaineistojen metatiedot sekä linkit data-aineistoihin. Varsinaisen datan ylläpitämisen voit siis edelleen hoitaa omassa palvelussasi, eikä avoindata.fi:ssä ole ylläpidettäviä kopioita datastasi.

Jos muokkaat tietoaineistoa omassa palvelussasi, tehdyt muutokset päivittyvät automaattisesti myös avoindata.fi:hin.

Jos haluat, että alamme harvestoida sisältöäsi, voit olla yhteydessä palvelun ylläpitäjiin yhteydenottolomakkeella.

Kaikki avoindata.fi:n data harvestoidaan myös Euroopan dataportaaliin.

Mitä sisältöä avoindata.fi harvestoi?

Avoindata.fi harvestoi muita Suomen avoimen datan portaaleita, esimerkiksi HRI:tä, Paikkatietohakemistoa sekä SYKEttä. Tällä hetkellä harvestoitavat lähteet näet Harvestointi-sivulta.

Harvestoidaanko avoindata.fi jonnekin?

Kyllä. Euroopan dataportaali harvestoi kaikkia Euroopan alueen avoimen datan portaaleja, eli myös avoindata.fi:tä.

Mitä tietoaineistoja harvestoidaan Euroopan dataportaaliin?